Eräänä iltana se ajatus tupsahti päähäni hyvin kirkkaana: työhyvinvointi on ihmisen subjektiivinen kokemus joka syntyy hänen ajattelustaan, mitkään työnantajan tekemät toimenpiteet eivät saa sitä aikaan. Meistä näyttää siltä että työnantajan toimenpiteet (tai se että työnantaja ei tee jotain niin kuin haluaisimme) saa meissä aikaan tyytymättömyyttä tai tyytyväisyyttä. Mutta organisaation toimenpiteet ja prosessit ovat itsessään neutraaleja ja jokainen työntekijä luo niistä yksilöllisen kokemuksen omalla ajattelullaan. Tämä selittää sen miksi huolimatta parhaistakaan yrityksistä ja uusimmistakaan metodeista aina löytyy joku tyytymätön vaikka suurin osa olisikin suhteellisen tyytyväisiä.
Sitten tajusin senkin että suhde työnantajaan ja työhön on kuin parisuhde, siinä on sama dynamiikka. Ensin on kuherruskuukausi, silloin uuteen työpaikkaan ei vielä liity vanhaa ajattelua. Silloin on enemmän läsnä ja haluaa tietää ja oppia mahdollisimman paljon asioita. Tuolloin luo myös usein omassa päässään kuvitelman uudesta työstä ja työpaikasta ja tuo kuvitelma saattaa osua lähelle oikeaa tai sitten ei. Vähitellen alkaa muodostua lisää ajattelua työpaikan ihmisistä, johtamistavasta, prosesseista. Uuden työntekijän päähän istutetaan uskomuksia ”näin täällä on aina tehty”, ”henkilö x on nyt vähän sellainen” jne. Mielemme alkaa täyttyä ajattelusta ja riippuen tuosta ajattelusta alamme kokea työpaikan viihtyisänä tai epäviihtyisänä. Mitä kauemmin on samassa yrityksessä (vrt. parisuhteessa), sitä enemmän ajattelua kertyy ja sitä vähemmän on enää objektiivinen tarkkailija, kaikkea katsoo silloin filtterin läpi ja tuo filtteri ei koskaan näytä meille totuutta. Kun tilanteisiin ja asioihin menee tietyn ajattelun kanssa, niistä saa myös sen tunnetilan. Tunne seuraa aina ajatusta ja koemme vain ajattelumme. Eli jos on tyytymätön työhön ja organisaatioon, on työnantajalla hyvin vähän keinoja vaikuttaa jos sitä yrittää tehdä muuttamalla ulkoisia olosuhteita. Ainoa todellinen keino lisätä työhyvinvointia pysyvästi on saada työntekijä oivaltamaan että hänen ajattelunsa aiheuttaa tunnetilan. Tällöin hän ottaa täyden vastuun omasta hyvinvoinnistaan ja osaa tunnetilan iskiessä tiedostaa tyytymättömän ajattelunsa. Hän havahtuu silloin automaattisesti tähän hetkeen ja mieli kirkastuu näkemään mitä edessä on.
Kun on paljon vanhaa ajattelua, se myös estää näkemästä muutoksia joita tapahtuu nenämme edessä. Parisuhteessa toinen osapuoli muuttuu ajan kuluessa, itse asiassa muutumme joka päivä. Mutta toinen osapuoli ei tätä välttämättä näe jos hänellä on vakaa uskomus ja paljon vanhaa ajattelua toisesta. Tämä pätee työpaikkaan ihan samalla lailla.
Miltä tuntuisikaan mennä töihin joka päivä niin että elää nyt-hetkessä eikä omassa vanhassa ajattelussaan?
Comments are closed.