Viime viikolla sain taas kauniin opetuksen siitä, mitä kontrollista irti päästäminen voi parhaimmillaan olla. Olen itse aina ollut suorittaja, asioita on ollut tarpeen suunnitella etukäteen ja sitten pyrkiä niitä parhaani... read more →
Jo jonkin aikaa aivotutkimus on pystynyt kertomaan, että aivoissamme on kaksi puolta. Vasen puoli vastaa logiikasta, prosesseista, analyysistä ja se rakastaa faktoja. Se on rationaalisuuden koti ja se on erittäin... read more →
Idän mystikot ovat pitkään sanoneet todellisuuden olevan illuusio, tarkoittaen sitä että elämme kaikki omassa harhassamme. Tämän oivaltaminen johtaa mystikkojen mukaan valaistumiseen. Mielen toiminnan periaatteet (Three Principles) osoittavat samaan suuntaan: ei... read more →
Tämä kevät on ollut uuden luomisen ja ideoinnin aikaa. On hauska nähdä, kuinka ihminen (tai ainakin allekirjoittanut) kulkee muun luonnon kanssa samassa tahdissa: kun valo lisääntyy, herään henkiin. Talvi on... read more →
Päätinpä tarttua tähän aiheeseen koska olen taas viime aikoina kuullut paljon keskustelua positiivisesta ajattelusta. Se tuntuu itse asiassa olevan läsnä lähes kaikkialla, katsoipa mitä tahansa itsensä kehittämisen kirjaa tai valmennusta.... read more →
Luin äskettäin lehtikirjoituksen jossa työterveyspsykologi kertoi näkemyksiään siitä kuinka ihmiset kärsivät vahvistusharhasta. Hänen mukaansa ihmisille on ominaista hakea omia uskomuksiaan tukevaa tietoa ja ohittaa tieto, joka on uskomustemme vastaista. Uskomustemme... read more →
Kun käymme elokuvissa, on jokaisella salissa istuvalla erilainen kokemus samasta elokuvasta. Kellään ei ole täsmälleen samanlaista kokemusta, koska katsomme kaikki elokuvaa omien ajattelulinssiemme läpi. Nuo linssit suodattavat maailmaa omien uskomustemme,... read more →
Lehdissä on taas kirjoiteltu paljon siitä kuinka työpäivän jälkeen suurin osa kokee että energia on aivan lopussa, tekisi mieli vain rojahtaa sohvalle eikä voimia jää jäljelle olla perheen parissa. Ja... read more →
Olen viime aikoina miettinyt sitä mikä olisi paras tapa kommunikoida asiasta joka on täysin vastakkaista nykyisen maailmankuvan kanssa. Ihmismieli pyrkii aina löytämään informaatiosta hänelle tutut asiat, ne jotka sopivat olemassa... read more →
(Julkaistu alunperin wgh.fi 22.2.2017) Olemme jo pitkään ymmärtäneet että jokaisella työntekijällä on merkittävä rooli työhyvinvoinnin tekijänä. Alaistaidot, itsensä johtaminen, omat asenteet ja omasta hyvinvoinnista huolehtiminen ovat jokaisen työntekijän vastuulla. Silti... read more →