Tämä kevät on ollut uuden luomisen ja ideoinnin aikaa. On hauska nähdä, kuinka ihminen (tai ainakin allekirjoittanut) kulkee muun luonnon kanssa samassa tahdissa: kun valo lisääntyy, herään henkiin. Talvi on usein horrosvaihetta, jonka aikana haluaisi vain käpertyä viltin alle ja kerätä voimia tulevaan.
Olen nyt toiminut yrittäjänä lähes 1,5 vuotta, ja toisinaan mietin että miten olisin osannut suhtautua kaikkiin eteen tuleviin asioihin ilman ymmärrystä mielen toiminnasta. On ollut mielenkiintoista istua kyydissä ja samalla tarkkailla omaa toimintaansa, ailahtelevia ajatuksia ja tunnetiloja. Välillä on käyty syövereissä, nopeasti ponkaistu taas ylös ja oltu täynnä intoa, inspiraatiota ja iloa. Päivääkään en vaihtaisi pois, sillä en usko että olen koskaan aiemmin voinut olla niin aidosti sitä mitä olen. Monet puhuvat yrittäjyyden vuoristoradasta, ja sitä se kyllä on.
Ei sinällään ole merkitystä sillä toimiiko yrittäjänä vai palkkatyössä, samat lainalaisuudet ovat toiminnassa. Työ ja työyhteisö tuottavat iloa tai ahdistusta, hyvinvoinnin kokemusta tai huonoa oloa, riippuen omasta ajattelustamme. Sälytämme paljon odotuksia muille ja itsellemme, siitä miten asioiden pitäisi mennä ja toimia. Kun odotus ei täyty, petymme ja syytämme joko itseämme tai muita. Ja koko ajan missaamme sen, että oma ajattelumme luo odotukset, pettymyksen ja huonon olon. Yrittäjyydessä painolasti on usein kokonaan omalla itsellä, siksi itseen kohdistuvat odotukset ja mahdolliset pettymykset voivat helpommin vetää mielen matalaksi. Ja ihan yhtä lailla, onnistumiset tuntuvat todella hyvältä!
Iso muutos tapahtuu sillä hetkellä, kun ymmärtää ettei ketään voi syyllistää omista tunnetiloistaan. Et voi syyllistää muita, mutta et edes itseäsi, sillä et kontrolloi ajatteluasi. On siis täysin turhaa soimata itseään negatiivisista ajatuksista, ne ovat jo ilmaantuneet eikä niitä voi enää muuttaa. Kaikki ajatukset ja tunteet kuuluvat elämään, olisi luonnotonta ajatella että elämä olisi vain onnellisten ajatusten jatkumo. On tärkeämpää tiedostaa, että mikään ajatus ei kerro todellisuudesta. Jos lähdet uskomaan tiettyjä ajatuksia ja otat ne totena, löydät niille lisävahvistusta kaikkialta ja tarina lähtee paisumaan.
Oman elämäni suurimpia oivalluksia on ollut se, ettei negatiivisia tunteita tule vältellä tai piilottaa. Meitä ns. kilttejä tyttöjä on paljon, rooli on omaksuttu usein jo hyvin pienenä. Tästä seuraa usein se, että negatiivisia asioita ei sanota ääneen silloinkaan kun se olisi tarpeen, vaan ne niellään jottei aiheuteta muille pahaa mieltä. Mikä karhunpalvelus niin itselle kuin muille! Kaikki ajatukset ja tunteet kuuluvat elämään, ja jos niitä yrittää tukahduttaa tai niitä pakenee, ei ole aidosti oma itsensä eikä voi lopulta kovin hyvin. Keho on sen verran viisas, että jostain padotut tunteet alkavat ponnahdella esiin.
Tempaudumme aina uudelleen oman mielen tarinaan, mutta siihen myös havahtuu entistä useammin kun on kerran nähnyt ”verhojen taakse”. On suunnattoman helpottavaa oivaltaa todellisuuden oikea luonne. Se että kokemukseni ”todellisuudesta” onkin joka hetki vain oman ajatteluni luoma rakennelma, eikä se ole mitään pysyvää jota tarvitsisi ottaa turhan vakavasti. Ajatukset laukkaavat jatkuvasti ja riippuen niiden sisällöstä maailma näyttäytyy mukavana, ahdistavana, pelottavana yms. ”Maailma” näyttäytyy minulle totena, mutta on silti illuusio. Jos minua ahdistaa, johtuu se siitä että ajattelen ahdistavia ajatuksia, pääni on jäänyt kelaamaan jotain tarinaa. Jos olen tyytyväinen, ajattelen tyytyväisiä ajatuksia. Olosuhteet ympärillä voivat olla ihan samat, ja olotilani vaihtuu sen mukaan mitä tarinaa pääni pyörittää.
Kaiken henkilökohtaisen ajatteluni alla olen jotain ihan muuta. Olen osa suurempaa älykkyyttä, joka elää minua. Se myös lempeästi ohjaa minua, tosin voin myös sössiä asioita omilla valinnoillani. Mutta ei oteta elämää liian vakavasti. Elämä on leikkikenttä, teemme kaikki virheitä ja kehitymme. Jos osaamme suhtautua elämään kuten vuoristorata-ajeluun, voimme aina välillä hypätä siitä pois ja katsella hetken aikaa sivusta, ja sitten taas huomaamattamme hyppäämme siihen takaisin. Kun edes silloin tällöin heräät omaan ajatteluusi, et tule vauhtisokeaksi. Ehdit hidastaa ennen kuin paha olo yltyy jatkuvaksi, sillä kuka muutenkaan haluaisi koko aikaa olla vuoristoradan kyydissä!
Comments are closed.